Datakeskukset nähdään kunnissa ennen kaikkea positiivisina investointeina. Tontin myyntitulot ja kiinteistöverot kasvattavat kunnan kassaa.

Rakentamisvaihe tuo alueelle satoja työpaikkoja – joskin vain väliaikaisesti – ja tämä voi hetkellisesti parantaa työllisyyslukuja sekä vähentää kunnille koituvia sakkomaksuja. Datakeskuksen oletetaan käynnistävän myös muita isoja investointeja kunnan alueelle.

Lisäksi kuntaomisteiset energiayhtiöt saattavat hyötyä siirtoverkkomaksuista ja datakeskusten tuottaman hukkalämmön hyödyntämisestä. Parhaimmillaan tämä voi näkyä myös asukkaille alentuneina asumiskustannuksina. Onhan se houkutteleva viesti: kunta, jossa asuminen on edullisempaa.

Hyvinvointialueuudistuksessa terveysasemia on lakkautettu, ja lasten määrän vähentyessä myös kouluverkkoa karsitaan. Palvelut etääntyvät ja heikkenevät.

Samalla kuntien taloudellinen liikkumavara kapenee. Valtionosuuksia leikataan, ja kuntien harteille jää yhä enemmän vastuuta. Köyttä kiristetään vuosi vuodelta.

ENERGIANKULUTUKSEN ja tuotannon näkökulmasta kehitys on ollut viime vuosina nopeaa ja osin yllättävää. Vuonna 2022 sähkön tuonti Venäjältä loppui käytännössä yhdessä yössä, mikä aiheutti yli tuhannen megawatin vajauksen Suomen sähköjärjestelmään.

Vastareaktiona tuulivoimarakentaminen kiihtyi merkittävästi, ja muutamassa vuodessa vajaus saatiin katettua – jopa ylitettyä.

Onkin mahdollista, että sama ilmiö toistuu nyt sähkön kysynnän kasvaessa. Datakeskukset lisäävät kulutusta, mutta samalla ne voivat toimia ajurina uusille investoinneille energiantuotantoon.

Kuluttajille koituva mahdollinen sähkön hinnannousu ei yksittäisiä kuntia tunnu haittaavan. Kunnat luottavat siihen, että valtio tulee ja säätää energian hinnat kohdilleen lainsäädännöllä.

Kysymys kuuluu: ovatko datakeskukset kestävä ratkaisu kuntien ongelmiin?

Vai olemmeko rakentamassa historian suurinta virhettä, jonka maksajina ovat tavalliset kansalaiset. Aika näyttää.

Kirjoittaja on kaupunginhallituksen jäsen (sd.) ja rakennusinsinööri Seinäjoelta.